Tapiola on yksi Espoon useista kaupunkikeskuksista ja arkkitehtonisesti arvokasta vanhaa puutarhakaupunkialuetta. Tapiolan kaupunginosa rakennettiin pääosin 1950- ja -60 -luvuilla. Se suunniteltiin ns. puutarhakaupungiksi, eli viheralueiden halkomaksi ja ympäröimäksi “suurkaupungista” erilliseksi saarekkeeksi. 

Tapiolan laadukas edistyksellinen kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri saivat aikanaan runsaasti kansainvälistäkin huomiota. Tänään Tapiola on yksi suurimmista kaupunkikeskuksista Espoossa ja kaupungin kulttuurikeskus. 

Tapiolassa on monipuoliset palvelut tavaratalosta erikoisliikkeisiin, kirjastoon ja uimahalliin. Kaupunginosa on myös keskellä suurta muutosta: 2017 liikennöintinsä aloittanut Länsimetro toi Tapiolaan metroaseman, runsaasti liityntäpysäköintitilaa ja niiden oheen rakennetun uuden kauppakeskuksen sekä paljon uusia asuntoja. Tapiola kasvaa ja kehittyy jatkuvasti jatkossakin!

Sisällys

Asunnot ja taloudet Tapiolassa
Asuntojen hintakehitys Tapiolassa
Tapiolan palvelut ja ympäristö
Kiinteistönvälitys Tapiolassa
Tapiolan kaavoitus- ja kehityssuunnitelmat

 

 

Hei, olen Marjut Uusmäe Roof Groupilta! Hoidan asuntokauppoja täällä Tapiolassa. Ota yhteyttä jos haluat jutella asuntomarkkinoista ja asunnon myynnistä!

Ota yhteyttä
0406807717

marjut.uusmae@roofgroup.fi

Asunnot ja taloudet Tapiolassa

Tilastoissa Tapiola jakautuu kahteen postinumeroalueeseen: Tapiolaan (02100) ja Pohjois-Tapiolaan (02130). Koko tapiolassa asukkaita on lähes 12 000 noin 5 800 kotitaloudessa. Keskimääräisessä alueen taloudessa asuu 2 henkilöä ja he asuvat n. 76,7 neliön kokoisessa asunnossa. Pohjois-Tapiolassa asuntojen keskimääräinen pinta-ala on parisenkymmentä neliötä suurempi kuin kerrostalovaltaisella Tapiolan ydinalueella. Reilusti alle puolessa Tapiolan kotitalouksista asutaan vuokralla - omistusasuminen on Tapiolan alueella yleisempää. 

Asukkaiden keski-ikä Tapiolassa on 42,5 vuotta eli valtaosa alueen asukkaista on aktiivi- ja työikäisiä. Asukkaiden (yli 18-vuotiaiden) keskimääräinen kuukausitulo on noin 3 300 € kuukaudessa.  

Tilastokeskus kertoo tietoja jokaisen postinumeroalueen asukkaiden “pääasiallaisesta toiminnasta”. Tapiolan postinumeroalueilla valtaosa on “työllisiä” (lähes 5 500), suhteellisen pieni ryhmä tapiolalaisista on 0-14 -vuotiaita lapsia (1 860) ja opiskelijoita (763). Eläkeläisiä kaikista Tapiolan noin 12 000 asukkaasta on yli 2 700.

 

Tapiolan asuntojen hintakehitys

Kymmenen vuotta sitten keskimääräinen neliöhinta koko Tapiolassa oli 3 500 € tuntumassa. Tapiolassa (02100) se oli n. 3 700 € tuntumassa ja Pohjois-Tapiolassa (02130) 3 300 € tienoilla. Vuonna 2020 keskimääräinen neliöhinta Tapiolan postinumeroalueilla yhteensä nousi selvästi yli 5 000 €:n. Selkeintä nousu oli Tapiolan ydinalueella: siellä päästiin jo yli 5 700 €:n, kun Pohjois-Tapiolassa neliöhinta oli yhä 4 300 € tuntumassa.

Toki Pohjois-Tapiolan matalampi neliöhinta selittyy alueen suuremmilla asunnoilla. Asunnot ovat keskimäärin parikymmentä neliötä suurempia Tapiolan ydinalueella. Suuri asunto voi olla kuitenkin myyntihinnaltaan arvokas, vaikka neliöhinta jää selvästi pienempiä asuntoja matalammaksi.

Asuntokauppojen määrä kasvoi selvästi vuosikymmenen lopulla. Ensimmäinen piikki nähtiin jo vuoden 2018 loppupuolella. Koko 10 vuoden jaksolla eniten asuntokauppoja tehtiin kuitenkin vuoden 2020 lopussa. Samana vuonna neliöhinnat ottivat myös harppauksen ylöspäin. Koronavuoden sanotaan houkutelleen ihmisiä asumaan kauemmas kaupungista isompiin neliöihin. Ehkä vuonna 2020 Tapiolassa yhdistyivät Länsimetron valmistumisen tuoma arvonnousu ja riittävän arvokkaiden asuntojen omistajien halu siirtyä väljemmälle seudulle? 

Tapiolaan on vuosikymmenen vaihteen tienoilla rakennettu paljon uutta. Tapiolan keskus on kokenut suuren muutoksen, kun kauppakeskus Ainoa ja ensimmäiset asuintalot sen ympärille valmistuivat. Tapiolassa on vielä nyt, vuoden 2021 alussa, meneillään paljon täydennysrakentamista. Muutamien vuosien sisällä asuntokauppojen määrä todennäköisesti kasvaa vielä, kun metron ja parantuneiden palvelujen myötä vanhojen asuntojen arvo nousee ja niitä halutaan myydä ja nyt rakennettavat uudet asunnot päätyvät ensi kertaa jälkimarkkinoille.

Asuntojen keskimääräisen neliöhinnan kehitys Tapiolassa 2010-2020

Asuntojen keskimääräisen neliöhinnan kehitys Tapiolassa 2010-2020

 

Kiinteistönvälitys Tapiolassa

Roof Group tarjoaa asiakkailleen Tapiolassa nykyaikaisen ja uskottavan palvelukonseptin, jonka ansiosta meillä välittäjillä ja myyntineuvottelijoilla on käytössämme tehokkaat työkalut ja prosessit. Myyntiä vauhdittavat aina ammattivalokuvaajien ottamat asuntokuvat. Tarvittaessa asunnot stailataan tai jopa kalustetaan myyntiä varten. Myös 3D-virtuaaliesittelyt ja hienot esitteyvideot ovat mahdollisia.

 

Tapiolan palvelut, ympäristö ja kehitys

Tapiolan vanhojen alueiden rakentaminen alkoi 1950-luvulla. 60-luvun puoliväliin mennessä Tapiolasta oli tullut “moderni puutarhakaupunki” ja sen aikaisen suomalaisen kaupunkisuunnittelun lippulaiva. Suuremmat muutokset Tapiolan yleisilmeeseen on tehty vasta pitkällä 2010-luvulla, kun uusi kauppakeskus Ainoa avattiin 2013 ja lisärakentaminen Tapiolan vanhan keskustan kyljessä lähti käyntiin.

Tapiolan Keskusallas, taustalla Keskustorni ja Espoon kulttuurikeskus

Tapiolan Keskusallas, taustalla Keskustorni ja Espoon kulttuurikeskus

Alkuperäistä uuden keskellä

Tapiolan keskuksessa on luonnollisesti paljon alkuperäistä: Keskustorni, Uimahalli, Keskusallas, Espoon kulttuurikeskus, Tapiola Garden, Taskumattitalot keskustan länsipuolella… Tapiola on arkkitehtonisesti arvokasta urbaania kansallismaisemaa. 

Palveluita Tapiolasta ei juuri puutu. Kauppakeskus Ainoa tarjoaa kaiken sen, mitä kauppakeskukselta voi odottaa. Tapiolan keskustassa on myös runsaasti yksittäisiä liikkeitä, mm. Finlayson, Vallila, H&M, Musti ja Mirri sekä Stadium. Tapiolan Stockmann on tietenkin vielä siellä - kuten on ollut jo 80-luvun alusta alkaen. Tosin nykyisin Stockmann toimii kauppakeskus Ainoan tiloissa. (Nykyisin Stockmannin vanhat tilat on purettu täydennysrakentamisen tieltä.) 

Tapiolan Keskusallas kulttuurikkeskuksen, uimahallin ja Tapiola Gardenin välissä ei ole vain arkkitehtoninen nähtävyys. Talvisin altaassa on Tapiolan jääpuisto, eli hyvin hoidettu luistinrata. Kesäisin puolestaan altaassa voi SUP-lautailla. 

Vuodesta 1965 uimareita palvellut Tapiolan uimahalli on tällä hetkellä (2021) odottamassa mittavaa peruskorjausta. Espoon kaupunki harkitsi jopa kosteusongelmista kärsineen uimahallin purkamista, mutta päätyi mittaviin peruskorjauksiin, joilla alkuperäinen rakennus säilytetään. Tavoitteena on, että halli on auki yleisölle taas vuonna 2024.

Yksi merkittävä muutos Tapiolan ympäristöön on tietysti Länsimetron valmistuminen ja liikenteen aloitus vuonna 2017. Nykyisin Tapiolasta pääsee mukavasti maanalaisella ja aikanaan Kivenlahteen asti ja Helsinkiin. Eivät yhteydet autoilijoillekaan huonot ole: Tapiola sijaitsee Länsiväylän ja Kehä 1:n välissä, joten ajomatka Helsinkiin on nopea. 

Ulkoilumaastot kotinurkilla Tapiolassa

Mielenkiintoisia ulkoilumaastojakin löytyy kävely- ja pyöräilymatkan päästä Tapiolasta. Heti Länsiväylän toisella puolen on Westendin uimaranta, Otsolahtea Tapiolan ja Keilaniemen välissä reunustavat puistoalueet ja Tapiolasta alkaa myös Espoon rantaraitti, rantaa myötäilevä ulkoilureitti, joka johtaa aina Espoonlahteen ja Saunalahteen asti. Jos taas Tapiolasta suuntaa pohjoiseen ja Kehä 1:n itäpuolelle, Laajalahden metsien ja rantakaislikoiden hallitsema luontokeidas ei ole kaukana. 

Liikkuntapalveluja Tapiolan läheltä löytyy erityisesti Tapiolan urheilupuistosta, jossa sijaitsevat Esport Areena, Espoon Metro Areena ja lukuisia jalkapallo- ja muita pelikenttiä. 

Kulttuurin ystäviä Tapiolaan houkuttelee erityisesti Espoon modernin taiteen museo EMMA, joka sijaitsee Tapiolan alkuperäistä arkkitehtuuria edustavassa WeeGee-talossa vanhan Tapiolan pohjoisosassa. 

 

Tapiolan kaavoitus- ja kehityssuunnitelmat

Tapiolalla on pitkä historia. Se on yksi suomalaisen kaupunkisuunnittelun ja -rakentamisen tunnetuimpia taidonnäytteitä. Se on myös viime vuosina muuttunut radikaalisti. Tätä kirjoitettaessa on kevät 2021, miten Tapiola kehittyy tästä eteenpäin? 

Espoo varautuu 300 000 asukkaaseen

Tapiolan kehitystä ohjaa Espoon eteläisten alueiden yleiskaava. Siinä varaudutaan asukasluvun nousuun 300 000 asukkaaseen vuonna 2030. Espoo tavoittelee myös työpaikkkaomavaraisuutta, eli sitä että työpaikkoja kaupungissa on yhtä paljon kuin asukkaita. Kehityksen painopiste on Länsiväylän ja metron varrella Etelä-Espoossa. 

Tapiola on merkitty myös kaupunkikuvallisesti tärkeäksi alueeksi, jonka ominaispiirteet ja kaupunkikuva aiotaan säilyttää ja alueen kulttuurihistoriallista arvoa vaalitaan. Se ei estä täydennysrakentamista, mitä Tapiolassa on 2010 luvun aikana aloitettukin runsaasti. 

Tapiola vuonna 2020

Tapiola vuonna 2020. Edessä Keskusallas, Tapiola Garden, oikealla Keskustorni ja taustalla Kauppakeskus Ainoa ja sen viereiset uudet asuintalot.

Tätä tekstiä kirjoitettaessa vuonna 2021 Tapiolan ydinalueen täydennysrakentaminen on vielä kesken ja jatkuu todennäköisesti muutaman vuoden. Luvassa on lisää asuin- ja toimistotaloja vanhan keskustan kupeeseen. Esimerkiksi tunnettu Vesiputoustalo on purettu ja tilalle on rakenteilla tornitalo asuinkäyttöön 

Vielä lisää asuinrakentamista on noussut ja tällä hetkellä vielä tulossa Jousenpuistoon, Tapiolan reunalle, lähelle Urheilupuiston metroasemaa. Espoon kaupunki on myynyt sieltä rakennuttajille 3 kerrostalotonttia, joilla jokaisella on noin 4 000 kerrosneliömetriä. Uuden asuinrakentamisen myötä alue saa myös uuden koulun.

Kaupunki tiivistyy Keilaniemen puolella

Myös Tapiolan länsipuolella on luvassa suurta kehitystä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Kehä 1 Tapiolan ja Keilaniemen välillä vietiin tunneliin, jossa liikenne on jo alkanut. Tunnelin päälle on luvassa “puistokansi”, eli vehreä oleskelualue, jonka kautta kulkevat myös kevyen liikenteen väylät. 

Kehä1 tunnelin kansi kuvattuna Keilaniemen suunnasta keväällä 2020

Kehä1 tunnelin kansi kevyen liikenteen väylineen ja rakenteilla olevine viheralueineen kuvattuna Keilaniemen suunnasta keväällä 2020

Kaupunkirakenne Tapiolan ja Keilaniemen välillä on tiivistymässä, mikä on linjassa eteläisen Espoon yleiskaavan tavoitteiden kanssa. Lyhyesti sanottuna: Länsimetro tuo lisää kaupunkia Espooseen. Kaupunki tavoittelee Keilaniemi-Tapiola -alueesta “tieteen, taiteen ja talouden voimaan perustuvaa, yrityksiä, investointeja ja osaamista houkuttelevaa” ympäristöä. Siispä Kehä 1:n päälle, Tapiolan ja Keilaniemen välimaastoon on suunnitteilla myös korkeaa asuinrakentamista. 

Tapiolan ja Keilaniemen alue on keskellä niin suurta muutosta, että seuraavien vuosikymmenten aikana alueen ilme ulkopuolelta katsottuna muuttuu suuresti. Mutta uusien tornitalojenkin takaa löytyy yhä perinteinen Tapiolan puutarhakaupunki.

Lähteet: Tilastokeskus, Espoon kaupunki, Rakennuslehti

Haluaisitko jutella enemmän asuntomarkkinoista Tapiolassa? Jätä yhteystietosi.