Leppävaara on Espoon kaupunkikeskuksista suurin ja vilkkain. Leppävaara on vuosikymmenten aikana kasvanut oikeaksi liikenteen solmukohdaksi. Siellä kohtaavatkin niin Turunväylä, Kehä1 kuin myös vilkas rantarata ja vanha Turuntie. Siellä avattiin 70-luvun alussa Suomen ensimmäinen “automarket”, joka korvattiin 2000-luvun alussa rakentamalla sen tilalle kauppakeskus Sello. Kauppakeskuksen ympärillä Leppävaara on kasvanut hurjasti. Espoon kaupungilla on myös runsaasti suunnitelmia sen kehittämiseksi edelleen…
Sisällys
Asunnot ja taloudet Leppävaarassa
Asuntojen hintakehitys Leppävaarassa
Leppävaaran palvelut ja ympäristö
Kiinteistönvälitys Leppävaarassa
Leppävaaran kaavoitus- ja kehityssuunnitelmat
Asunnot ja taloudet Leppävaarassa
Leppävaaran asukasluku on noin 24 000. (Pohjois- ja Etelä-Leppävaara yhteensä) Asukkaat jakautuvat n. 12 700 kotitalouteen joten keskimääräisessä leppävaaralaisessa kotitaloudessa asuu keskimäärin 1,9 henkilöä. Noin 5 000 kotitaloutta, asuu omistusasunnossa. Vuokra-asunnoissa asuu yli 7 500 Leppävaaran kotitalouksista.
Leppävaarassa asutaan keskimäärin n. 62 neliön kokoisessa asunnossa. Leppävaaran asunnoista noin 1 100 on pientaloissa ja n. 12 456 on kerrostaloasuntoja.
Asukkaiden keski-ikä Leppävaarassa on 37,5 vuotta eli valtaosa alueen asukkaista on aktiivi- ja työikäisiä. Leppävaaralaiset ovat hieman nuorempia kuin espoolaiset keskimäärin! Keskimääräisen lepuskilaisen kuukausitulo on reilut 3 700 €.
Eläkeläisiä alueen 24 000 asukkaasta on yli 3 600. Opiskelijoita siellä asuu n. 1 700 ja kaupunginosan asukkaista 0-14 -vuotiaita lapsia on hieman yli 3 600.
Asuntojen neliöhinta Leppävaarassa
Asuntojen keskimääräinen neliöhinta on noussut Leppävaarassa viimeisen 10 vuoden aikana n. 30 %. Pohjois-Leppävaarassa kavua oli 32 % ja Etelä-Leppävaarassa 28 % vuoden 2010 ja 2020 keskiarvojen välillä. Asuntokauppoja tehtiin 2020 17-19 % enemmän kuin vuonna 2010.
Kasvu on ollut tasaista, muttei aivan yhtä reipasta kuin Espoon nopeimmin kasvaneilla alueilla. Vuoden 2020 loppupuolella Leppävaarassa ollaan nähtävästi otettu selkeä harppaus ylöspäin niin kauppojen määrässä kuin myös neliöhinnassa.
Oheisessa graafissa on yhdistetty Pohjois- ja Etelä-Leppävaaran neliöhintojen ja asuntokauppojen määrän kehitys:

Neliöhinnan ja asuntokauppojen määrän kehitys Leppävaarassa vuosina 2010-2020 (Pohjois- ja Etelä-Leppävaara yhteensä.)
Kiinteistönvälitys Leppävaarassa
Roof Group tarjoaa asiakkailleen Leppävaarassa nykyaikaisen ja uskottavan palvelukonseptin, jonka ansiosta meillä välittäjillä ja myyntineuvottelijoilla on käytössämme tehokkaat työkalut ja prosessit. Myyntiä vauhdittavat aina ammattivalokuvaajien ottamat asuntokuvat. Tarvittaessa asunnot stailataan tai jopa kalustetaan myyntiä varten. Myös 3D-virtuaaliesittelyt ja hienot esitteyvideot ovat mahdollisia.
Leppävaaran palvelut ja ympäristö
Leppävaarassa palveluista ei ole pulaa. Radan pohjoispuolen vanhan ostoskeskuksen kauppojen, kioskien ja pikaruokaravintoloiden lisäksi valtava valikoima palveluja löytyy kauppakeskus Sellosta, heti radan eteläpuolelta. Sellosta löytyvät kaikki palvelut, mitä suurelta kauppakeskukselta odottaa saattaa. Sellossa on myös kirjasto, pankkeja, virastoja ja esimerkiksi elokuvateatteri.
Yhtenä Espoon suurimmista kaupunkikeskuksista Leppävaarassa on luonnollisesti hyvät julkiset palvelut. Päiväkoteja on useita radan molemmin puolin. Leppävaaran terveysasema sijaitsee "vanhalla puolella" radan pohjoispuolella. Yksityisen terveydenhuollon käyttäjiä palvelevat Mehiläinen ja Terveystalo Sellon tuntumassa.
Opiskelijoita Leppävaaraan tuo Laurea Ammattikorkeakoulu, jonka rakennus sijaitsee Leppävaaran urheilupuiston eteläpuolella.
Leppävaarassa on paljon palveluja ja tekemistä lapsiperheille oman kotikaupunginosan puitteissa. Sellon kirjastossa on oma, viihtyisä lastenosasto ja niin Leppävaaran urheilupuiston Angry Birds-leikkipuisto kuin Leppävaaran uimahallikin vetävät perheitä puoleensa. Päiväkoteja alueella on useita, joten jos paikan saa jostakin niistä, leppävaaralaisten päiväkotimatkat ovat lyhyitä.
Myös kouluja alueella on useita, esimerkiksi Ruusutorpan koulu radan eteläpuolella, Veräjäpellon koulu Urheilupuiston vieressä ja Leppävaaran yläaste Lintuvaaran suunnassa.
Leppävaaran yksi suuri vetonaula on Urheilupuisto. Joitakin vuosia sitten urheilupuistossa sijaitseva uimahalli uudistui täysin: sinne avattiin komea ja kesäisin suosittu maauimala ja sisätiloja laajennettiin. Stadion palvelee juoksijoita, yleisurheilijoita ja talvisin hiihtäjiä. Stadionin ympärillä on paljon pelikenttiä jalkapalloa ja jääkiekkoa varten. Kesäisin hiekkakentällä nähdään usein myös kriketin pelaajia.

Leppävaaran urheilupuistoa talvella: edessä maauimalan allas "talviteloilla", taustalla stadion.
Nuorisoa Urheilupuistoon houkuttelee betonista valettu skeittipuisto, joka on aika mahtava lajissaan Suomen oloissa. Skeittipuiston vieressä puolestaan viihtyvät lapsiperheet Angry Birds-puiston kiipeilytelineillä.
Leppävaara on liikenteen solmukohdassa: juna kuljettaa sieltä nopeasti muualle Espooseen tai Helsingin suuntaan. Leppävaara on kaupunkiradan päätepiste, joten junavuorotarjonta Helsinkiin ja väliasemille on maksimissaan. Esimerkiksi S, U, L ja E-junat vievät nopeasti Helsinkiin, kun taas A-junat kaupunkirataa pitkin jokaiselle väliasemalle. Turun suuntaan kulkevat pikajunat pysähtyvät myös Leppävaarassa.
Monet bussilinjat eri puolilta Espoota vievät Leppävaaran asemalle, Sellon ja juna-aseman laitureiden väliin. Bussista junaan ja päin vastoin on superhelppoa vaihtaa Leppävaarassa!
Osa busseista kulkee myös Leppävaaran asemalaiturit ylittävää Kehä 1:tä pitkin.
Leppävaaran urheilupuistosta lähtevät myös talvisin suositut hiihtoladut. Muuta omaehtoista ulkoilua ja liikuntaa Leppävaarassa voi harrastaa esimerkiksi lähtemällä kävelyretkelle kohti Laajalahden ulkoilualueita, jotka odottavat suht lähellä Kehä 1:n toisella puolen.
Leppävaaran sijainti liikenneväylien risteyksessä helpottaa myös autoilijan elämää. Leppävaaraan on helppo tulla autolla - ja sieltä on helppo lähteä autolla. Espoossa ei yleensä ole valtavasti ilmaista pysäköintitilaa kadun varressa, mutta Leppävaaraan tullessa voi aina jättää auton maksutta Sellon parkkihalliin useaksi tunniksi. Myös Urheilupuistossa vieraileville on maksutonta parkkitilaa tarjolla.
Leppävaarasta lähtiessä on tuossa tuokiossa Kehä 1:llä. Helsingin suuntaan voi ajaa myös radanvartta pitkin, Pitäjänmäen kautta.
Espoossa oma auto on kätevä tapa liikkua ja se on sitä myös yhdessä kaupungin urbaaneimmista keskuksista.
Leppävaaran kaavoitus- ja kehityssuunnitelmat
Tällä hetkellä, vuoden 2021 alussa, yksi keskeisimmistä suunnitelmista liittyy Sellon laajentamiseen kohti rataa. Suunnitteilla on laajennusosa nykyisen bussilaiturialueen päälle ja lämpimän ylikulkuväylän rakentaminen Sellosta Pohjois-Leppävaaran puolelle.
Taustalla on ajatus siitä, että nykyisellään rata katkaisee Leppävaaran kahtia ja Pohjois- ja Etelä-Leppävaara ovat eriytyneet erillisiksi alueiksi. Kaupunki haluaa rakentaa yhtenäisempää kokonaisuutta.

Leppävaara on liikenteen solmukohta: kuvassa rata, Kehä 1 ja Sellon viereinen Panorama Tower.
Suunnitelman toteutuminen vaatii Espoon kaupungila suuria infra-investointeja. Radan ylikulku, pysäköintipaikkojen järjestäminen ja koko nykyisen Turuntien siirto ovat edessä, jos projektiin ryhdytään.
Tälläkin hetkellä Leppävaara on pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen kolmanneksi vilkkain solmukohta. Vuonna 2024 liikennöinnin aloittava Raidejokeri tulee kulkemaan keskeltä Leppävaaraa. Myös vuosikymmenen lopulle suunnitteilla oleva Espoon kaupunkiradan kehitys parantaa Leppävaaran liikenneyhteyksiä entisestään ja vauhdittaa kaupungin tiivistymistä ja kasvua.
Yleisesti Espoossa tavoitellaan tiiviimpää ja kaupunkimaisempaa kaupunkia erityisesti Etele-Espooseen, Länsiväylän ja Länsimetron tuntumaan. Kuitenkin Leppävaarasta Otaniemeen kulkeva Raidejokeri tulee sitomaan Leppävaarankin tuohon Etelä-Espoon kasvualueeseen.
Lähteet: Tilastokeskus, Espoon kaupunki, Länsiväylä