Hei, olen asuntomyyjä Marjut Uusmäe. Pidän huolta asuntokauppojen onnistumisesta täällä Matinkylässä.
Aktiivisuus, avoimuus ja tarkkuus kuvaavat työtapojani ja kaikin puolin onnistunut, sujuva kaupankäynti on minulle kunnia-asia. Luonnollisesti noudatan hyvän välitystavan periaatteita.
Ota yhteyttä
0406807717
marjut.uusmae@roofgroup.fi
Matinkylä on meren rannalla sijaitseva kaupunginosa Espoossa, noin 15 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Matinkylä rajoittuu pohjoisessa Länsiväylään ja Olarin kaupunginosaan, lännessä Suomenojan altaaseen ja Kaitaan kaupunginosaan, idässä Gräsanojaan ja Haukilahden kaupunginosaan. Matinkylän keskiosaa hallitsevat kerrostalot ja Iso-Omena -kauppakeskus, etelämpänä lähellä merenrantaa valtaosa taloista on rivitaloja, pientaloja tai matalampia kerrostaloja. Matinkylä tarjoaa asukkailleen varsin kätevät liikenneyhteydet muualle pääkaupunkiseudulla. Länsiväylä ja hiljattain avattu metrolinja kuljettavat nopeasti kohti Helsingin keskustaa. Myös ulkoilu ja liikuntamahdollisuudet ovat ensiluokkaiset!
Haluaisitko jutella asunnon myynnistä? Jätä yhteystietosi. ????
Asunnot ja taloudet Matinkylässä
Suurin väestöryhmä Matinkylässä ovat yli 35-vuotiaat aikuiset, heitä kaupunginosan asukkaista on noin 35 %. Lapsiperheitä matinkyläläisistä puolestaan on noin 23%. Lapsettomia nuoria pariskuntia taas 7 % ja nuoria yksin asuvia noin 13 % asukkaista. Asuntokannasta 45 % on Matinkylän asukkaiden omassa omistuksessa, vuokra-asuntojen osuuden ollessa noin 53 %. Muita asumismuotoja Matinkylästä löytyy 2 %:n edestä. Matinkylä on kerrostalovaltainen kaupunginosa, pientaloasuntojen osuuden ollessa 19 % ja kerrostaloasuntojen vastaavasti 81 %. Keskimääräinen neliöhinta Matinkylässä on noin 4 200 €.
Asuntoja Matinkylässä on noin 11 000.
Keskimääräinen matinkyläläinen on 39-vuotias ja ansaitsee noin 3 800 € kuukaudessa. Hänen talouteensa kuuluu keskimäärin 2 henkilöä ja ruokakunta asuu keskimäärin 70 neliömetrin suuruisessa kodissa.
Palvelut ja ympäristö
Matinkylästä ei palveluja puutu! Siitä pitää huolen erityisesti Iso-Omenan kauppakeskus. Siellä matinkyläläisiä ja oikeastaan suurta osaa espoolaisista palvelevat lukuisat erikoisliikkeet, 2 suurta ruokakauppaa, elokuvateatteri, Duudsonien seikkailupuisto lapsille, kirjasto ja paljon muuta. Kunnallista liikuntapalvelua tarjoaa Matinkylän urheilukeskus jalkapallokenttineen, jäähalleineen ja muine suorituspaikkoineen. Urheilupuiston erikoisuus on täysimittainen rata BMX-temppupyöräilijöille!
Ulkoilijoille Matinkylä tarjoaa myös espoon ykkösluokan puitteet. Merenrannasta löydät uimarannan, kahvilat, venesataman ja koko Espoon rannikkoa myötäilevän Espoon rantaraitin.
Liikenneyhteyksien puolesta Matinkylä tarjoaa asukkailleen sujuvaa asumista ja työmatkailua. Länsiväylä tarjoaa reitin niin itään kohti Helsinkiä kuin myös länteen Kirkkonummen suuntaan. Matinkylästä alkunsa saava Kehä 2 kuljettaa yleensä nopeasti kohti Pohjois-Espoota ja tarjoaa nopean liitynnän myös Turun moottoritielle. Hiljattain valmistunut Länsimetro taas kuljettaa mukavasti muihin Espoon kaupunginosiin (Niittykumpu, Tapiola, Otaniemi…) ja Helsingin kantakaupunkiin. Matinkylä on tällä hetkellä Länsimetron päätepysäkki, mutta jatko-osa Kivenlahteen asti on jo rakenteilla.
Lähteet: Tilastokeskus, Wikipedia