Hei Kallio! Olen asuntomyyjä Marjut Uusmäe. Pidän huolta asuntokauppojen onnistumisesta täällä Kallion kulmilla.

Aktiivisuus, avoimuus ja tarkkuus kuvaavat työtapojani ja kaikin puolin onnistunut, sujuva kaupankäynti on minulle kunnia-asia. Luonnollisesti noudatan hyvän välitystavan periaatteita.

Ota yhteyttä
0406807717

marjut.uusmae@roofgroup.fi

Kallio on pala aidointa Helsinkiä. Työläiskaupunginosana tunnettu Kallio on nykyisin puoliboheemi paljolti nuorten aikuisten asustama vilkas ja trendikäskin kaupunginosa. Alue rakennettiin ”valmiiksi” jo 1990 lukuun mennessä – ja pääosin sieltä löytyy huomattavasti vanhempaakin asuntokantaa. Kallion arvostus on noussut sitten 1990 luvun huimasti – ja sen myötä myös asuntojen hintataso. Tänä päivänä Kallio tarjoaa urbaania ja tasokasta asumista sitä arvostaville. Mutta myös pieniä kerrostalokoteja niiden Helsingin mittakaavassa edullista vuokratasoa arvostaville nuorille aikuisille ja opiskelijoille.

Haluaisitko jutella asunnon myynnistä? Jätä yhteystietosi ????

Kallion asunnot ja taloudet

Kallio on vuokra-asujien kaupunginosa, heitä asukkaista on reilusti yli puolet. Se johtuu siitä että Kallion asunnot ovat pieniä, useimmat yksiöitä tai kaksioita. Vielä 2000-luvun alkupuolelta Kalliosta saattoi ostaa asuntoja nykymittapuun mukaan hyvinkin edullisesti. Alue ei ollut vielä asuntosijoittajienkaan suosiossa. Sittemmin, 2000-luvun puolivälin jälkeen asiat ovat muuttuneet ja Kallion arvostus on noussut merkittävästi. Lapsiperheet muuttivat alueelta väljempiin ympäristöihin ja urbaania, vilkasta kaupunginosaa arvostavia nuorempia asukkaita alkoi virrata sisään. Samalla alueen arvostus nousi myös sijoittajien silmissä. Nykyisin Kalliossa erityisesti vuokralaiset suorastaan kilpailevat vapautuvista asunnoista. Ja kotiaan myyvä kalliolainen voi löytää asunnolleen vakavaraisen ostajan, kunhan panostaa asunnon myyntiin ammattimaisesti.

Suurin väestöryhmä Kalliossa ovat yli 35-vuotiaat, heitä kaupunginosan asukkaista on vajaa puolet. Lapsiperheitä alueella on vain viitisen prosenttia. Lapsettomia pariskuntia taas kymmenesosa kaikista asukkaista, mutta yksin asuvia on jopa reilu neljännes asukkaista. Asuntokannasta vajaa puolet  on kalliolaisten omassa omistuksessa, vuokra-asuntojen osuuden ollessa n. 60 %. Muita asumismuotoja kaupungista löytyy vain vähän.  Kallio on Suomen olosuhteissa täysimittaista kaupunkia, kerrostalojen osuuden rakennuskannasta ollessa täydet 100 %. Keskimääräinen neliöhinta Kalliossa on yli 6 000 €.

Asuntoja Kalliossa on noin vajaa kymmenen tuhatta. 

Keskimääräinen kalliolainen on nelikymppinen ja ansaitsee noin 2 500-2 700 € kuukaudessa. Hänen talouteensa kuuluu keskimäärin 1,5 henkilöä ja ruokakunta asuu keskimäärin 45,3 neliömetrin suuruisessa kodissa.

Kallio asuinalueena

Suomen tiheimpiin kuuluva asutus ja väestörakenne mahdollistaa Helsingin parhaimpiin kuuluvan lähipalvelutarjonnan. Kivijalkakauppoja on lähes jokaisen talon alakerrassa. Liikenneyhteydet ovat hyvät. Kalliosta löytyy 2 metroasemaa (Hakaniemi ja Sörnäinen), kuusi raitiovaunulinjaa ja noin 60 Helsingin sisäistä ja seudullista linja-autolinjaa. Sturenkadulta Alppiharjusta pääsee Lahdenväylän ja Tuusulanväylän kaukobusseihin ja Junatieltä Vallilasta Itäväylän kaukobusseihin.

Julkisia palveluja Kalliossa ovat kirjasto ja alakoulu sekä Helsingin Diakonissalaitoksen sairaala. Alueella sijaitsee myös Metropolia Ammattikorkeakoulu, sekä kaksi lukiota, ilmaisutaitoon erikoistunut Kallion lukio ja kuvataideopetusta painottava Helsingin kuvataidelukio. Kallion kirkko on yksi Helsingin näkyvimmistä maamerkeistä. Kalliossa on paljon puistoja, Eläintarhanlahden rannalla olevan Tokoinrannan puistoalueen lisäksi muun muassa Tarja Halosen puisto, Ilolanpuisto, Karhupuisto, Matti Heleniuksen puisto, Torkkelinpuistikko, Pengerpuisto, Alli Tryggin puisto, Franzenin puistikko, Harjutorin puisto, Diakoniapuisto ja Tauno Palon puisto.

Kallio on usein esiintynyt suomalaisessa populaarikulttuurissa. Kallio on tapahtumapaikkana muun muassa vuonna 1975 ilmestyneessä Pirkko Saision esikoisromaanissa Elämänmeno. Teoksen päähenkilö asuu Fleminginkadulla ja kirjan tapahtumat sijoittuvat pitkälti Kallion ja Sörnäisten rajamaille. Mikko Rimmisen vuonna 2004 ilmestynyt teos Pussikaljaromaani sijoittuu kokonaisuudessaan Kallion kaduille ja baareihin.

Kallio esiintyy myös suomalaisissa televisiosarjoissa ja elokuvissa. Kallion merkitys helsinkiläisyydelle korostuu Aki Kaurismäen ohjaamassa elokuvassa Calamari Union. Kallio on myös Pekka ja Pätkä -elokuvien taustamiljöö. Draamasarja Kotikadun päähenkilöt muuttivat tuotantokauden 2004–2005 aikana Ullanlinnasta Kallioon lähelle Karhupuistoa.

Lähiaikojen suurin mullistus Kalliossa tulee olemaan Hämeentien remontti. Aiemmin vilkasliikeinen katu muuteteen hiljaisemmaksi ja rauhallisemmaksi joukkoliikenne-, pyöräily-, ja kävelykaduksi. 

 

Palvelut Kalliossa

Kallio on yksi Helsingin vanhimmista kaupunginosista ja koko maan tiiviimmin rakennettuja alueita. Siksi palvelutarjonta Kalliossa on luonnollisesti kattava. Alueelta löytyy lukuisia rokakauppoja, suurimmasta päästä esimerkiksi Ympyrätalon S-market. Miltään kallion nurkalta ei ole pitkä matka lähimpään kauppaan; K-market tai Alepa löytyy todennäköisesti aina lyhyen kävelymatkan päästä. Tuttujen marketketjujen lisäksi Kallio on Helsingin etnisten ruokakauppojen koti. Kulmilta löytyy niin afrikkalaisia, intialaisia kuin monenlaisia muita aasialaisia makuja tarjoavia kauppoja. Asuintalojen kivijaloista löytyy vielä lukuisia pieniä erikoisliikkeitä, joita on yksinkertaisesti liikaa tässä listattavaksi.

Ravintola- ja kahvilatarjonta on kattavaa ympäri Kallion. Sandro, Rytmi ja Juttutupa kuuluvat kenties tunnetuimpiin. Nykyisin Kallioon ovat löytäneet tiensä myös ympäri Helsinkiä levittäytyneet ketjuravintolat, kuten Skifferi, Luckiefun´s sushibuffetti ja Fafas. Pubeistaan Kallio taas on oikein erityisen tunnettu ja niitä on siellä valtavasti – aivan liikaa tässä mainittavaksi. Uusia kalliolaisia odottaa oikea löytöretki niihin, mikäli pubikulttuuri kiinnostaa.

Kunnallisia terveyspalveluita kalliolaisille tarjotaan nykyisin Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa. Kulttuuria ja viihdettä taas on tarjolla Kallion rajojen sisäpuolella runsaasti. Klubeja ja muita tapahtumatiloja löytyy, Helsingin kaupunginteatteri viihdyttää Tokoinrannassa, Koko -teatteri Hämeentiellä. Liikunnan ystäville tilaa tarjoavat Urheilutalo Helsinginkadulla ja Brahen kentän urheilukentät aivan kulman takana Urheilutalolta.

Kallio lapsiperheille

Kalliota ei kenties ole totuttu näkemään lapsiperheiden tyyssijana, mutta tänä päivänä kaupunginosa tarjoaa mukavaa asumista urbaaneille perheille. Esimerkiksi päiväkotitarjonta alueella on runsasta niin yksityisten kuin kunnallisten päiväkotien toimesta. Niitä on alueella yhteensä kymmenkunta. Puistoja ja leikkipuistoja Kalliossa on siellä-täällä. Ei ehkä kaupungin suurempia, mutta niiden verkosto on joka tapauksessa tiheä.

Julkinen liikenne Kalliossa

Yhtenä tiheimmistä ja väkirikkaimmista kaupunginosista Kallion julkisen liikenteen yhteydet ovat mainiot. Hämeenkadun ollessa remontissa raitiovaunut palaavat sille pian. Ja tietenkin Sörnäisten ja Kaisaniemen metroasemat yhdistävät Kallion niin itä-Helsinkiin, keskustaan kuin aina Espooseen asti. Kallion sydämessä liikennöivät raitiovaunulinjat 3, 6, 7 ja 9. Myös useampi bussilinja matkaa läpi Kallion ytimen, Kaisaniemen ollessa paikallisliikenteen solmukohta alueella.

Kallio autoilijalle

Koko Kallio kuuluu pysäköintivyöhykkeeseen 2. ja kadunvarsipysäköinti siellä on maksullista ja paikasta riippuen vaihtelevasti aikarajoitettua. Alueella on kuitenkin myös Finnpark Torkkeli-pysäköintiluola. Kallion asukkaat luottavat siis asukaspysäköintiin kadun varressa tai taloyhtiöiden tarjoamiin parkkipaikkoihin.

Ulkoilijan Kallio

Kallio on urbaani sisämaan kaupunginosa ja varsinaisia suuria puistoalueita tai merenrantaraitteja siellä ei ole. Mutta lenkkeilijä kipaisee sieltä nopeasti esimerkiksi Töölönlahtea kiertämään. Myöskään Kalasatamaan ja sitä kautta Isoisänsillan yli Mustikkamaalle matka ei ole valtavan pitkä. Tokoinrannan puisto, Linnunlaulu ja Alppipuisto tarjoavat kalliolaisille vihreitä keitaita kotikaupunginosan liepeillä.

 

Lähteet: Tilastokeskus, Wikipedia