Hei, olen asuntomyyjä Marjut Uusmäe. Pidän huolta asuntokauppojen onnistumisesta täällä Espoonlahdessa.

Aktiivisuus, avoimuus ja tarkkuus kuvaavat työtapojani ja kaikin puolin onnistunut, sujuva kaupankäynti on minulle kunnia-asia. Luonnollisesti noudatan hyvän välitystavan periaatteita.

Ota yhteyttä
0406807717

marjut.uusmae@roofgroup.fi

Espoonlahti on yksi Espoon viidestä kaupunkikeskuksesta. Espoonlahti sijaitsee samannimisen lahden rannalla, vastapäätä Kirkkonummen kuntaa. Kuten monen muunkin espoolaisen taajaman ja kaupunkikeskuksen, Espoonlahden rakentaminen alkoi todenteolla 60-luvulla. Tänä päivänä merimaisemien äärellä sijaitseva Espoonlahti on Espoon toiseksi suurin kaupunkikeskus.

Jutellaanko asunnon myynnistä? Jätä yhteystietosi!

Taloudet ja asunnot Espoonlahdessa

Tyypillisin espoonlahtelainen on 41-vuotias (yli 35-vuotiaiden osuus asukkaista on 37 %), joka asuu keskimäärin 72 neliömetrin suuruisessa asunnossa. Tyypillinen espoonlahtelaistalous käsittää 2,02 henkilöä (lapsiperheisiin kuuluu 22 % asukkaista) ja he asuvat todennäköisesti kerrostaloasunnossa, joita alueen asuntokannasta on 80 %. Espoonlahti onkin näyttävien tornitalojen hallitsema kaupunginosa. (Pientaloja asuntokannasta on 20 %)

Suurin osa espoonlahtelaisista asuu omistusasunnossa, joita alueella on 59 % asuntokannasta. 38 % asunnoista on vuokralla ja muut asumismuodot käsittävät vain 3 % alueen asunnoista. Espoonlahti on vahvasti keski-ikäinen kaupunginosa: eläkeläisiä asukkaista on vain 28 % ja yksin tai avopuolison kanssa asuvia nuoria yhteensä vain 13 % asukkaista.

Espoonlahden palvelut ja ympäristö

Suurin osa Espoonlahden palveluista löytyy Espoonlahdenkadun varrelta. Sieltä löytyy myös kaupunginosan palveluiden maamerkki, kauppakeskus Pikkulaiva. Ympäristöstä löytyy myös useita ruokakauppoja, pikaruokaravintoloita ja jonkin verran pienempiä erikoisliikkeitä.

Julkisia liikuntapalveluita tarjoavat Espoonlahden uimahalli ja jäähalli sekä urheilupuisto. Urheilupuistosta harrastuspaikat löytävät esimerkiksi jalkapallon (tekonurmikenttiä ja kuplahalli), pesäpallon, koripallon, yleisurheilun, skeittauksen ja salibändyn harrastajat.

Tyypilliseen espoolaisen kaupunkikeskuksen tapaan läheltä löytyvät terveyskeskus, päiväkodit ja koulut.

Ympäristöltään Espoonlahti on idyllinen: Mereen rajoittuva kaupunginosa tarjoaa hienojen maisemien lisäksi runsaasti mahdollisuuksia liikkua meren rannalla, esimerkiksi uimarannalla tai Espoonlahdesta alkavalla Espoon rantaraitilla. Autolla Espoonlahdesta hurauttaa nopeasti vaikkapa Porkkalanniemen hienoille, meren rannalla sijaitseville ulkoilualueille.

Espoonlahti sijaitsee Espoon länsilaidalla, kaupunkia Helsingistä kohti Kirkkonummea ja edelleen Hankoa halkovan Länsiväylän eteläpuolella. Kivenlahtelaiset liikkuvatkin kumipyörin: bussit kuljettavat espoonlahtelaisia Tapiolaan, Leppävaaraan, Helsingin keskustaan ja Espoon pienempiin lähiöihin. Näillä näkymin vuonna 2020 espoonlahtelaisetkin pääsevät nauttimaan Länsimetron tarjoamasta raideyhteydestä Etelä-Espoon taajamiin ja Helsinkiin.

Espoonlahti on, eikä vähiten Länsimetron ansiosta, kasvava kaupunginosa, jonka palvelutarjonta lisääntyy ja monipuolistuu. Todennäköisesti Länsimetro tuo tullessaan myös lisää rakentamista ja asukkaita.

Lähteet: Wikipedia, Tilastokeskus