Haukilahti on yksi parhaita kaupunginosia Espoossa: siellä yhdistyvät Espoon parhaat puolet! Nimittäin meri, luonto ja hyvät liikenneyhteydet muualle Espooseen ja Helsingin suuntaan. Haukilahti on epäilemättä yksi miellyttävimmistä alueista Espoossa. Samalla kun Espoo ympärillä kasvaa ja muuttuu, Haukilahti pysyy jos ei täysin ennallaan, niin ennustettavana.
Sisällys
Asunnot ja taloudet Haukilahdessa
Asuntojen hintakehitys Haukilahdessa
Haukilahden palvelut ja ympäristö
Kiinteistönvälitys Haukilahdessa
Haukilahden kaavoitus- ja kehityssuunnitelmat
Asunnot ja taloudet Haukilahdessa
Haukilahden asukasluku on noin 5 800. Asukkaat jakautuvat 2 766 kotitalouteen joten keskimääräisessä haukilahtelaisessa kotitaloudessa on keskimäärin 2,1 henkilöä. Valtaosa, eli lähes 1 900 kotitaloutta, asuu omistusasunnossa. Vuokra-asunnoissa asuu vain reilu 800 Haukilahden asukasta.
Haukilahdessa asutaan keskimäärin n. 88,8 neliön kokoisessa asunnossa. Haukilahdessa asutaan siis muuhun pääkaupunkiseutuun verrattuna varsin väljästi. Haukilahden asunnoista noin 1 200 on pientaloissa ja n. 1 750 on kerrostaloasuntoja. Erikoisena knoppitietona mainittakoon, että Haukilahdessa on Tilastokeskuksen mukaan 1 kesämökki!
Asukkaiden keski-ikä Haukilahdessa on 44 vuotta eli valtaosa alueen asukkaista on aktiivi- ja työikäisiä. Keskimääräisen haukilahtelalaisen kuukausitulo on reilut 3 800 €. Eläkeikäisiä alueen noin 5 800 asukkaasta on lähes 1 400. Opiskelijoita Haukilahdessa asuu n. 450 ja kaupunginosan asukkaista 0-14 -vuotiaita lapsia on reilu 900.
Haukilahden asuntojen hintakehitys
Viimeisen 10 vuoden aikana Haukilahdessa on nautittu varsin mukavasta asuntojen arvon noususta! Asuntojen keskimääräinen neliöhinta vuonna 2020 oli 28 % vuoden 2010 keskiarvoa korkeampi. Euroissa se tekee nousua lähes 1 000 €. Vuonna 2020 neliöhintojen keskiarvo koko vuoden ajalta oli noin 4 550 €. Asuntokauppoja tehtiin vuonna 2020 27 % enemmän kuin 10 vuotta sitten, eli 152 osakeasuntojen kauppaa.

Saaristomaisemaa Espoon Rantaraitin varrella Haukilahdessa
Kiinteistönvälitys Haukilahdessa
Roof Group tarjoaa asiakkailleen Haukilahdessa nykyaikaisen ja uskottavan palvelukonseptin, jonka ansiosta meillä välittäjillä ja myyntineuvottelijoilla on käytössämme tehokkaat työkalut ja prosessit. Myyntiä vauhdittavat aina ammattivalokuvaajien ottamat asuntokuvat. Tarvittaessa asunnot stailataan tai jopa kalustetaan myyntiä varten. Myös 3D-virtuaaliesittelyt ja hienot esitteyvideot ovat mahdollisia.

Ulkoilijoita jäällä Haukilahden edustalla Espoossa
Haukilahden palvelut ja ympäristö
Ympäristöltään Haukilahti on käytännössä parasta, mitä Espoolla on tarjota. Haukilahti on meren rannalla, sieltä on vain lyhyt matka Länsiväylälle ja Matinkylän palvelut ovat myös aivan naapurissa.
Cafe Mellstenin luota ajaa Isoon Omenaan Matinkylässä vain 5 minuutissa. Lähimpään Länsiväylän liittymään ajaa minuutin-pari nopeammin. Ruuhkattomaan aikaan ajoaika Helsingin keskustaan on alle 20 minuuttia.
Julkista liikennettä tarjoavat bussilinjat 111 ja 112, jotka ajavat Haukilahdesta Matinkylään ja Westendin kautta Tapiolaan. Niiden kyydissä pääsee nopeasti Metroasemille.
Haukilahdessa on 2 ruokakauppaa: S-market Haukilahti vanhalla ostarilla Haukilahdenkadulla ja K-market Sorsakivi Toppelundinportissa. Päivittäisiä ruokaostoksia suuremmat shoppailut täytyy tehdä esimerkiksi Isossa Omenassa tai Tapiolan Ainoassa.
Ravintoloita Haukilahdesta kyllä löytyy: ostarilla sijaitsee Kotipizza ja Ravintola Rioni. Haukilahden erikoiisuus on kuitenkin vesitornissa sijaitseva ravintola Haikaranpesä, jonka ikkunoista ja terassilta voi ihailla merimaisemaa ja näkymiä kaikkiin Etelä-Espoon kaupunginosiin. Haukilahti on keskellä kaikkea Espoossa!

Haukilahden vesitorni - Ravintola Haikaranpesä sijaitsee sen huipulla
Suosituinta ulkoilu- ja oleskelualuetta on kuitenkin merenranta. Siellä haukilahtelaiset ja ihmiset eri puolilta poikkeavat usein Cafe Mellstenissä tai aterioivat Haukilahden paviljongissa. Veneilyn harrastajille Haukilahti on tuttu paikka: Cafe Mellstenin vieressä sijaitsee varsin vilkas Haukilahden venesatama. Sieltä muuten voi kuka hyvänsä vuokrata Skipperin kaupunkisoutuveneen ja ihailla Haukilahden rantaa mereltä päin.
Cafe Mellstenin kohdalta itään kohti Westendiä aukeaa kunnollinen uimaranta. Uimarit pääsevät veteen heti kahvilan edustalta. Pidemmällä huomioidaan myös ihmisen parhaat ystävät: Haukilahdesta löytyy myös virallinen koirien uimaranta.
Rannalla kulkee myös yksi Espoon helmistä: Rantaraitti. Rantaraitti on kaikille avoin ulkoiluväylä, joka kulkee Espoon rannikon lähes päästä päähän melkein koko ajan rantaa pitkin.
Haukilahden kaavoitus- ja kehityssuunnitelmat
Miten Haukilahti kehittyy tulevaisuudessa? Katsaus Espoon kaupungin kaavoitussuunnitelmiin paljastaa, että maltillisesti. Haukilahti on kyllä Espoon ydinalueella ja nauttii kasvun hedelmista todennäköisesti asuntojen kasvavan arvon muodossa jatkossakin.
Espoo nimittäin tavoittelee asukasluvun kasvua 300 000:n vuoteen 2030 mennessä. Kasvu tulee tapahtumaan Etelä-Espoossa, Länsiväylän ja metron varrella. Keinona on kaupunkirakenteen tiivistäminen. Sitä nähdään ennen kaikkkea Keilaniemen, Tapiolan, Niittykummun ja Matinkylä-Olarin alueella.
Haukilahteen valtavan suuria mullistuksia ei ole luvassa. Kaupunki suunnittelee vanhan ostarin korvaamista uudella kauppakeskittymällä, jonka yhteyteen tulisi myös uusia asuintaloja. Pienempiä hankkeita on vireillä Rantaraitin luona, jonne puuhataan esimerkiksi SUP- ja purjelautailukeskusta.
Lähteet: Tilastokeskus, Espoon kaupunki, Länsiväylä