Hei, olen asuntomyyjä Marjut Uusmäe. Pidän huolta asuntokauppojen onnistumisesta Helsingin seudulla.

Aktiivisuus, avoimuus ja tarkkuus kuvaavat työtapojani ja kaikin puolin onnistunut, sujuva kaupankäynti on minulle kunnia-asia. Luonnollisesti noudatan hyvän välitystavan periaatteita. Palvelen sinua luottamuksellisesti kaikissa asuntokaupan käänteissä. 

Ota yhteyttä:
0406807717
marjut.uusmae@roofgroup.fi

Korona-aika on tuonut uusia käytäntöjä ja rajoituksia myös asuntokaupan alalle. Haluamme huolehtia asuntokaupan sujumisesta myös poikkeusoloissa turvallisesti ja mahdollisimman sujuvasti. Lyhyesti: asuntonäyttö korona-aikana onnistuu kyllä, mutta turvallisuudesta huolehditaan tietyin muutoksin. Esimerkiksi perinteisistä yleisnäytöistä, joissa kaikki halukkaat voivat tulla katsomaan asuntoa samaan aikaan on luovuttu toistaiseksi. Sen sijaan järjestetään yksityisnäyttöjä, jotta asuntoa etsivät voisivat tulla katsomaan uutta kotiaan yksin tai kaksin. Luonnollisesti asuntonäytöillä käytetään kaikkia muistakin kohtaamisista tuttuja keinoja: kasvomaskeja, käsidesiä ja turvavälejä.

Tässä muutama tapa joiden avulla minä omassa toiminnassani ja me Roof Groupilla hoidamme asuntonäytöt korona-aikana turvallisesti. 

Vain yksityisnäyttöjä korona-aikana

Korna-epidemian ollessa pahimmillaan järjestetään vain yksityisnäyttöjä. Myös tavalliset yleisnäytöt (eli ”avoimet ovet” tiettynä aikana, perinteinen asuntonäyttö) muuttuvat käytännössä yksityisnäytöiksi kunnes korona on kunnolla hiipunut ja kokoontumisrajoituksista voidaan luopua. Se tarkoittaa sitä, että yleinen näyttöaika voidaan julkaista, mutta näytölle haluavat täytyy ilmoittaa tulostaan ennakkoon ja asuntoon pääsee vain yhden kotitalouden väki kerrallaan. (Ja suosittelen, että paikalle saapuu vain 1-2 henkeä per kotitalous.) 

Porrastus tapahtuu niin, että ulko-ovella tai porraskäytävän alaovella on kyltti, jossa on puhelinnumeroni. Näytölle tulija soittaa minulle, jolloin päästän hänet sisään tai pyydän odottamaan hetken, jos edellinen kävijä on vielä sisällä. 

Esimerkki: Hiljattain eräästä kohteesta oli kiinnostunut 17 ostajaehdokasta. Sen sijaan että olisin kutsunut heidät kaikki yleisnäytölle, jokaisen kanssa sovittiin tarkka aika peräjälkeen samalle päivälle. 

Kasvomaski, käsidesi ja turvavälit

Käytän kasvomaskia aina tavatessani asiakkaita ja asuntonäytöillä. Tarvittaessa tarjoan maskin myös asiakkaalle. Jos haluat tulla yksityisnäytölle – käytäthän maskia! Yksityisnäytöilläkin huolehditaan turvaväleistä. Siksi suosittelen, että asuntoa tulee katsomaan samastakin kotitaloudesta korkeintaan 2 henkilöä.

Jos asuntoon on tulossa vuorotellen useampia ihmisiä huolehdin myös ilmanvaihdosta tuulettamalla asunnon käyntien välissä tai lisäämällä koneellisen ilmanvaihdon tehoa, jos se on mahdollista. Voit myös desinfiodia kätesi tarjoamallani käsidesillä.

Asuntonäyttö onnistuu myös etänä

Asuntonäyttö korona-aikana voidaan järjestää myös etänä. Silloin tarvitset videoyhteyden, kuten Zoomin, Google Meetin, tai FaceTimen (Applen laitteet). Sovitaan mitä tekniikkaa käytetään, laitetaan aika kalenteriin ja olen valmiina esittelemään asuntoa videoyhteyden kautta sovittuun aikaan. 

Vaikka asuntokauppa asuntoa näkemättä on mahdollinen, on kuitenkin erittäin suositeltavaa käydä paikan päällä jossain vaiheessa. Jos käynti paikan päällä ei koronatilanteen vuoksi ole mahdollista, voit tutustua asuntoon aluksi etäyhteyden kautta ja järjestetään käynti asunnossa heti kun se on mahdollista. 

3D-asuntoesittelyt

Jos haluat edistää asuntosi myyntiä aikana, jolloin osa ostajista ei ehkä halua tulla edes yksityisnäytölle kannattaa harkita 3D-virtuaaliesittelyn teettämistä asunnostasi. Minulla “3D-esittelyt” kuuluvat palkkioon! Eli jos myyjä haluaa, teetämme asunnosta perinteisten kuvien lisäksi myös näyttävän 3D-esityksen. Oletko käyttänyt esimerkiksi Google Streetview-toimintoa, jossa voi katsella ympärilleen kaupunkien kaduilla? 3D-esittely on vastaava toteutus asunnon sisältä: katsoja voi liikkua esityksessä huoneesta toiseen ja katsella ympärilleen. 

Jos haluat välttää vierailuja kotonasi, 3D-esittely on varteenotettava vaihtoehto. 

Asuntokaupat digitaalisesti

Nykyisin asuntokaupat onnistuvat useimmissa tapauksissa myös etänä ja digitaalisesti. Jos asuntokaupat tehdään digitaalisesti, kenenkään ei tarvitse kokoontua paikan päälle pankin tiloihin. 

Digitaalinen asuntokauppa edellyttää, että ostajalla ja myyjällä on pankkitunnukset käytössään, molempien pankit ja myyntitoimeksiantoa hoitava välitysliike ovat mukana DIAS-järjestelmässä. (Ja Roof Group on siinä mukana.) Ostaja ja myyjä vahvistavat kaupat digitaalisilla allekirjoituksillaan helppokäyttöisessä DIAS-järjestelmässä ja pankit sekä välitysliike hoitavat loput taustalla. 

Seuraavat pankit ovat mukana digitaalisessa asuntokaupassa, joten se onnistuu, jos olet jonkun seuraavista asiakas: Aktia, Danske Bank, Handelsbanken, Nordea, OP, POP Pankki, S-Pankki, Säästöpankki ja Hypo.

Lue lisää: Näin toimii digitaalinen asuntokauppa (DIAS) 

Ethän tule asuntonäytölle sairaana

Huolehditaan toistemme hyvinvoinnista. Jos sinulla on virusinfektioon viittaavia oireita, älä tule asuntonäytölle. Sovi sen sijaan etänäyttö – ja tule käymään, kun olet taas terveenä. Jos sinulla on lieviä flunssan oireita ennen sovittua arviokäyntiä, hoidetaan se mieluummin etänä. Käyn katsomassa asuntoa paikan päällä kun olet taas terveenä. 

Hoidan mielelläni kaikki asuntokaupan vaiheet ostajan ja myyjän kannalta joustavasti. Joten jos näyttö tai tapaaminen joudutaan siirtämään, älä huoli, etsin sille ajan heti kun kaikki osapuolet ovat terveinä. 

 

Lue myös: Kiinteistönvälitysalan keskusliiton koronaohjeistus

Älä jätä asuntokauppasuunnitelmiasi roikkumaan. Autan mielelläni sinua suunnittelemaan, miten nykyisen kodin myynti tai uuden osto hoidetaan sujuvasti ja turvallisesti