Hei, olen asuntomyyjä Marjut Uusmäe. Pidän huolta asuntokauppojen onnistumisesta Helsingin seudulla.
Aktiivisuus, avoimuus ja tarkkuus kuvaavat työtapojani ja kaikin puolin onnistunut, sujuva kaupankäynti on minulle kunnia-asia. Luonnollisesti noudatan hyvän välitystavan periaatteita. Palvelen sinua luottamuksellisesti kaikissa asuntokaupan käänteissä.
Ota yhteyttä:
0406807717
marjut.uusmae@roofgroup.fi
Vuoden 2020 keväällä alkanut koronakriisi ei näy hellittävän vielä seuraavana keväänäkään. Mutta vuoden 2020 kevään kylmää suihkua muistuttavan alun jälkeen yhteiskunta ja liike-elämä ovat parantaneet varautumistaan. Jotkut kuvailevat tilannetta näin: kevään “lockdownin” aikana alkava pandemia pyrittiin vasaroimaan mahdollisimman matalaksi, nyt sen kanssa on opittava “tanssimaan” siihen asti kunnes se aikanaan hiipuu tai rokote tulee käyttöön.
Elämä jatkuu uusien rutiinien ja mahdollisimman huolellisen varautumisen sävyttämänä.
Myös kiinteistönvälityksessä ja asuntomarkkinoilla on otettu käyttöön tilanteen vaatimia keinoja, jotta kaupankäynti jatkuisi turvallisesti ja asiakkaiden asuntokauppasuunnitelmat voisivat toteutua.
Tässä muutama tapa joiden avulla minä omassa toiminnassani ja me Roof Groupilla teemme asuntokaupoista sujuvia ja turvallisia myös poikkeuksellisena aikana.
Ethän tule asuntonäytölle sairaana
Huolehditaan toistemme hyvinvoinnista. Jos sinulla on virusinfektioon viittaavia oireita, älä tule asuntonäytölle. Sovi sen sijaan etänäyttö – ja tule käymään, kun olet taas terveenä. Jos sinulla on lieviä flunssan oireita ennen sovittua arviokäyntiä, hoidetaan se mieluummin etänä. Käyn katsomassa asuntoa paikan päällä kun olet taas terveenä.
Hoidan mielelläni kaikki asuntokaupan vaiheet ostajan ja myyjän kannalta joustavasti. Joten jos näyttö tai tapaaminen joudutaan siirtämään, älä huoli, etsin sille ajan heti kun kaikki osapuolet ovat terveinä.
Kasvomaskit ja käsihygienia
Huolehdin käsihygieniasta aina arviokäynneille ja asuntonäytöille mennessä. Pidän aina käsidesiä mukana. Lähtökohtaisesti käytän kasvomaskia tavatessani asiakkaita ja asuntonäytöillä. Tarvittaessa tarjoan maskin myös asiakkaalle.
Enemmän yksityisnäyttöjä – ja yleisnäytöille kotitalous kerrallaan
Jos asunnon myyjä haluaa ja muutenkin tilanteen vaatiessa voidaan järjestää vain yksityisnäyttöjä. Yleisnäyttöjäkin (eli ”avoimet ovet” tiettynä aikana, perinteinen asuntonäyttö) järjestän, mutta niille kävijät saapuvat porrastetusti yhden kotitalouden väki kerrallaan.
Porrastus tapahtuu niin, että ulko-ovella tai porraskäytävän alaovella on kyltti, jossa on puhelinnumeroni. Näytölle tulija soittaa minulle, jolloin päästän hänet sisään tai pyydän odottamaan hetken, jos edellinen kävijä on vielä sisällä.
Esimerkki: Hiljattain eräästä kohteesta oli kiinnostunut 17 ostajaehdokasta. Sen sijaan että olisin kutsunut heidät kaikki yleisnäytölle, jokaisen kanssa sovittiin tarkka aika peräjälkeen samalle päivälle.
Alustava arviokäynti etänä
Jos haluat jutella asuntosi myynnistä, mutta et halua tavata kasvotusten, se ei ole este asian edistämiselle. Alustava arviokäynti onnistuu myös etänä. Kokoa olennaisia tietoja asunnosta ja taloyhtiöstä, kuten tekisit ennen normaaliakin arviokäyntiä. On hyvä, jos voimme katsella ympärille asunnossa videopuhelun kautta. (Se käy minun puolestani vaikka FaceTimen, Zoomin, Google Meetin tai vastaavan kautta.)
Minun on kuitenkin käytävä paikan päällä ja nähtävä asunto ennen myynnin aloittamista. Mutta alustavan hinta-arvion ja tarjouksen voit saada etäarviokäynnilläkin.
Asuntonäytöt etänä
Myös asuntonäytöt kiinnostuneiden kesken voidaan järjestää etänä. Silloin tarvitset videoyhteyden, kuten Zoomin, Google Meetin, tai FaceTimen (Applen laitteet). Sovitaan mitä tekniikkaa käytetään, laitetaan aika kalenteriin ja olen valmiina esittelemään asuntoa videoyhteyden kautta sovittuun aikaan.
Vaikka asuntokauppa asuntoa näkemättä on mahdollinen, on kuitenkin erittäin suositeltavaa käydä paikan päällä jossain vaiheessa. Järjestetään käynti vain sopivaan aikaan ja sopivalla tavalla.
3D-asuntoesittelyt
Minulla “3D-esittelyt” kuuluvat palkkioon! Eli jos myyjä haluaa, teetämme asunnosta perinteisten kuvien lisäksi myös näyttävän 3D-esityksen. Oletko käyttänyt esimerkiksi Google Streetview-toimintoa, jossa voi katsella ympärilleen kaupunkien kaduilla? 3D-esittely on vastaava toteutus asunnon sisältä: katsoja voi liikkua esityksessä huoneesta toiseen ja katsella ympärilleen.
Jos haluat välttää vierailuja kotonasi, 3D-esittely on varteenotettava vaihtoehto.
Asuntokaupat digitaalisesti
Nykyisin asuntokaupat onnistuvat useimmissa tapauksissa myös etänä ja digitaalisesti. Jos asuntokaupat tehdään digitaalisesti, kenenkään ei tarvitse kokoontua paikan päälle pankin tiloihin.
Digitaalinen asuntokauppa edellyttää, että ostajalla ja myyjällä on pankkitunnukset käytössään, molempien pankit ja myyntitoimeksiantoa hoitava välitysliike ovat mukana DIAS-järjestelmässä. (Ja Roof Group on siinä mukana.) Ostaja ja myyjä vahvistavat kaupat digitaalisilla allekirjoituksillaan helppokäyttöisessä DIAS-järjestelmässä ja pankit sekä välitysliike hoitavat loput taustalla.
Seuraavat pankit ovat mukana digitaalisessa asuntokaupassa, joten se onnistuu, jos olet jonkun seuraavista asiakas: Aktia, Danske Bank, Handelsbanken, Nordea, OP, POP Pankki, S-Pankki, Säästöpankki ja Hypo.